Paraisilta on noin kymmenen kilometriä Sattmarkin Kaffe & Safka -kahvilan pysäköintialueelle, mistä lähtee 2,5 kilometrin, 5,5 kilometrin ja 11 kilometrin mittaiset luontopolut lähimaastoon. Ei tarvitse kahta kertaa arvata, mikä niistä tuli valittua – pisin tietenkin! Sattmarkin luontopolut kulkevat lähimaastossa ja ovat helppokulkuisia. Ne ovat merkittyjä ja kulkevat monin paikoin mökkiteitä pitkin. Heti alkumatkasta ohitetaan harvinaisempi pronssikautinen hautakumpu, mistä on päätelty että Skandinaviasta on tullut ihmisiä nykyisen Lounais-Suomen alueelle jo useita tuhansia vuosia sitten. Lähistöllä on myös rantasauna ja laavu, joiden käytöstä voi tiedustella Sattmarkin kahvilan henkilökunnalta.

Sattmarkin luontopolut kulkevat miellyttävässä maastossa, kauniiden mäntykankaiden, taianomaisten kuusitiheiköiden ja avokalliokohoamien poikki sekä tietenkin metsä- ja mökkiteitä pitkin. Matkan varrella tulee vastaan vielä toinenkin, rautakaudelta peräisin oleva hautakumpu ennen kuin polku päätyy muutaman tien ylityksen kautta takaisin kahvilan pysäköintialueelle.

Sattmarkista muutama kilometri länteen sijaitsee toisenlainen retkeilykohde. Kyseessä on Lenholmin luonnonsuojelualue, josta suurin osa on yksityisiä luonnonsuojelualueita. Lenholmin luontopolku kulkee kallioiden koristamassa tammimetsässä ja hakalaitumilla, poiketen matkan varrella lintutornille, joka sijaitsee meren rannassa.

Laskettelu polkupyörällä lautalle on jännittävää. Sinne pääsee kun pyöräilee Lenholmilta noin kuusi kilometriä paikoin hiekka ja toisinaan asfalttipohjaista kevyen liikenteen väylään Saaristotien vierellä. Lillandetin saarelle saavuttua kannattaa odottaa autot ensin ohitse ja sen jälkeen jatkaa matkaa kohti Nauvoa.

Noin neljän kilometrin jälkeen tulee vastaan Parolan ja Kasbergetin retkeilykohteet. Parolan erityinen kohde on vuonna 1997 rakennettu hyppyrimäki, jonka K-piste on 25 metriä ja mäkiennätys 25,5 metriä. Kaikki kiipeily hyppyrimäelle tapahtuu luonnollisesti omalla vastuulla. Parolan hyppyrimäeltä lähtee muutaman kilometrin mittainen luontopolku, joka kiertää kalliopintojen poikki, rehevän kasvillisuuden läpi, sivutietä pitkin ja takaisin hyppyrimäelle.

Vastapuolella saaristotietä sijaitsee Kasbergetin luontopolku, joka on jokaisen matkaajan ehdoton tutustumiskohde. Luontopolun helmi on sen päässä sijaitseva kallionlaki, mistä aukeaa kerrassaan upea näkymä merelle. Kasbergetin korkein kohta sijaitsee noin 64 metriä merenpinnan yläpuolella ja sinne johtaa merkitty reitti. Kasbergetiltä on näkymä saaristoon sekä lähellä kohoavaan saareen nimeltä Bårnholm. Saari on tunnettu eteläisen saariston muinaislinnavuorena kun taas Kasbergetin nimi viittaa rautakautiseen merkkituliketjuun, joka oli tehokas varoitusjärjestelmä lähestyvien vaarojen varalta.

Lähdettäessä laskeutumaan Kasbergetiltä takaisin kannattaa olla tarkkana merkkien kanssa, sillä alaspäin katsoessa merkkipaalut voivat sekoittua alhaalla runsastuvaan männikköön.

Luontopolkujen jälkeen on virkistävää istahtaa polkupyörän selkään ja suunnata katse pois Saaristotieltä. Lillandetin saarella nimittäin pyöräillään ajoradan reunaa ja siksi on paikallaan tehdä kylätie-ekskursio. Jatketaan Parolan hyppyrimäeltä noin 2,5 kilometriä pitkää suoraan eteenpäin ja saavutaan linja-autopysäkkien jälkeen tienristeykseen. Vasemmalle kääntyy Lillandsvägen. Tienviitassa lukee Kirjais 15 ja Kaldinge 3, juuri ennen risteystä on opaste Västergårdin B&B -majoituspaikkaan.

Risteysalue on lavea. Välimatka maantiehen kasvaa nopeasti, kun lähdetään rullaamaan peltovainioiden poikki. Etäisyyden karttuessa nousee merkillinen tunne: hiljaisuus. Sitä pitää oikein pysähtyä ihmettelemään ennen kuin kääntää katseen kohti kapeata asfalttitietä ja polkaisee pyörän liikenteeseen – ja taas tuntee ilmavirran huminan kasvoilla. Se on oikeastaan aika mukavaa.

Luku 2 (4) Suosittelen lämpimästi Lillandetin eteläosassa kumpuilevaa kylätietä. Sen varrella on vanhoja riihiä, aittoja ja maitolaitureita sekä rauhallisia merenlahtia. Matkalle osuu majoituspaikkoja kauniissa maalaismiljöössä.

Harri Ahonen – Fjellrev i skärgården Osa 2/6