Tukholman ja Helsingin puolimatkassa sijaitsee saari. Meren ympäröimänä, auringon hellimänä ja tuulen pieksemänä aaltojen keskeltä nouseva Jurmo on lähimpänä merta. Menneisyyden utu lepää paikoin vahvana kerroksena saaren nähtävyyksiä ihmetellessä tai kuunnellessa paikallisia tarinoita – ja se jos mikä on erityisen kiinnostavaa.
Jurmo on saanut nimensä joko suomen kielisestä ilmaisusta juurimaa tai latinan kielisestä ilmaisusta Iurima.
Jälkimmäistä vaihtoehtoa tukee tanskalainen itineraario – reittikuvaus, joka on peräisin 1200-luvun alkupuolelta. Samoilta ajoilta on peräisin myös saaren vakituinen asutus. Reittikuvaus kuvailee seuraavasti:
Siellä on kolme saarta, joista yksi on Aspö, toinen Revholm ja kolmas Malmö, ja Jurmo sijaitsee uloimpana näistä etelän suunnassa ja lähimpänä merta.
Saaren erityislaatuisimmat nähtävyydet ovat kivikehät, joita kutsutaan munkinkehiksi (munkringar). munkinkehien synnystä on olemassa monta teoriaa, jotka ovat toinen toistaan ihmeellisimpiä: pakanuuden ajan jäänteitä, sesonkiasutusta, eläinsuojia vai viikinkien jäljiltä. Saarella on lisäksi 1500-luvulta peräisin olevat kirkon tai kappelin jäänteet, Grundvikenin kappelinperusta sijaitsee suojaisassa paikassa kun taas munkinrenkaat harjun laella. Nykyinen kappeli on rakennettu vuonna 1846 ja eri paikkaan, kappelissa on hautareliikki mitoitusten mukaan 1330-luvulta ja sen katossa roikkuu hollantilaisen haaksirikkoisen taidokkaasti veistämä kyrkskeppet eli kirkkolaiva, joita tehtiin saariston kirkkoihin merionnen takaamiseksi.
Menneisyyden tapahtumat saavat hieman dramaattisemman käänteen, kun tarina kääntyy Jurmolaisten rantarosvoiluun ja siihen kyllästyneeseen Ruotsin kuningas Kustaa Vaasaan. Hän teloitutti kaikki kiinni jääneet paikalliset ja poltatti saaren talot ja metsät. Kuningas määräsi myöhemmin saarelle uusia asukkaita tukialueeltaan Taalainmaalta (Dalarna).
Jurmon rantavalli on kuin jättimäinen luonnon amfiteatteri, se on kolmatta Salpausselkää, kurkottaen molemmista päistä kohti avomerta. Saaren koilliskärki eli Österrevet on hieno ja eristäytynyt paikka, missä maan ja veden elementtien rajapinnat kohtaavat ja käyvät väsymätöntä mittelöä keskenään. Maalla on pehmeä niskalenkki, se kohoaa noin 4 millimetriä vuodessa.
Sataman lähistöltä kohoaa Högberget, joka on nimensä mukaisesti saaren korkein kukkula. Näkymä suojelualueelle, saaren lounaiskärkeen on vaikuttava. Illansuussa voi nähdä meren yllä pimeyttä halkovan, hypnoottisen valokeilan. Högbergetille pääsee esimerkiksi saaren pääväylältä tai satamasta polkua pitkin. Laelle on mutkatonta nousta.
Saarella voi tavata myös tunturipöllön, jolle maisemat lienevät kotoisat. Tunturi-Lapin tuntua täydentää kanervanummi, joka hehkuu ruskan väreissä alkusyksystä ja joskus syystaivaalta voi erottaa revontuliakin.
Kooltaan hyvin kompakti saari, mistä löytyy yöpymispaikkoja hienolla näköalalla; tupia, mökkejä sekä telttailijoille varattu oma alue sataman lähistöltä. Sataman vieressä sijaitsee metsähallituksen ylläpitämä luontotupa, mihin voi tutustua yhteysaluksen saapumista odotellessa tai muuten vaan. Lähistöllä on Venäjän armeijan lentotukikohdan jäänteet ensimmäisen maailmansodan ajalta ja ympäristössä voi törmätä satunnaisesti alpakkalaumaan.
Harri Ahonen – Fjellrev i skärgården Osa 5/6