1. Tuomiokirkolta Paraisten kanavalle
“Tunturikettuna tunnettu vaeltaja sai kutsun lähteä tutustumaan Turun saariston ainutlaatuisiin retkikohteisiin. Matka jännitti etukäteen todella paljon, sillä kokemukseni saaristosta oli ohut kuin langanpään haituva kun taas kokemukseni Norjan vaelluskohteista kohoaisi puolestaan siirtolohkareen korkuiseksi.”
Lue lisää Harri Ahosen matkasta:
- Fjellrev i skärgården
- Parainen – luontoa ja polkuja
- Nauvo – maisemareittejä
- Jurmo – lähimpänä merta
- Nötö – rauha mäellä
- Utö – ulkosaaristossa
Aluksi
Tunturikettuna tunnettu vaeltaja sai kutsun lähteä tutustumaan Turun saariston ainutlaatuisiin retkikohteisiin. Matka jännitti etukäteen todella paljon, sillä kokemukseni saaristosta oli ohut kuin langanpään haituva kun taas kokemukseni Norjan vaelluskohteista kohoaisi puolestaan siirtolohkareen korkuiseksi.
Tarkastelin ajatusta tapani mukaan monesta kulmasta ja pienen pohdinnan jälkeen pakkasin polkupyöräni ja päiväreppuni junanvaunuun, jonka lonksunnasta Tampereen rautatieasemalla alkoi matka kohti saaristomaisemia.
Varustaudun tavallisesti hyvin huolellisesti edessä odottaville vaellusmatkoille, enkä tehnyt tälläkään kertaa poikkeusta vaan reppuun oli löytänyt tiensä korjaussarjat niin pyörälle kuin polkijalle. Vaatetus oli mitoitettu villavaatteista helteellä käytettäviin vaateparsiin, minkä lisäksi mukaan tuli luonnollisesti karttoja, kompassi, kuvaus- ja muistiinpanovälineet.
Vesipulloja otin mukaan kaksi, koska nyt ei oltu Pohjois-Skandinavian vaellusreiteillä – missä vettä riittää – vaan saaristossa. Yhden pullon laitoin pyörään ja toinen reppuun. Kaikkea valmistautumista alleviivasi lisäksi yksityiskohtainen matkasuunnitelma.
Tuomiokirkolta Paraisten kanavalle
Päivä oli vielä varhainen, kun astelin Turun tuomiokirkon pääovilta 32 askelmaa alas katukivetykselle. Otin pyörän alle ja polkaisin kapean kujan läpi läheiselle Aboa Vetus ja Ars Nova -museolle, jossa perehdyin paikalliseen keskiajan historiaan. Museon kokoelmiin oli perusnäyttelyn lisäksi pystytetty luutarha-näyttely, joka oli koottu paikalta löytyneistä, keskiaikaisista eläintenluista.
Hämärän museotilan, kallojen ja luiden jälkeen oli mukavaa päästä takaisin lämpimän keskipäivän suosioon. Kaupunkilaiset olivat kokoontuneet nauttimaan laiskasti etenevästä, aurinkoisesta kevätpäivästä, ja siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa mutta ei auttanut sillä ensimmäinen tiukka nousu ylös Kaskenkatua odotti.
Kauempana taivaanrannassa rehottavat, tummat pilviverhot saattoivat matkaa kun käänsin menosuunnan Ilpoisten ja Ispoisten kumpumaisille metsäväylille. Eteneminen Turun kaupungin alueella oli melko katkonaista, sillä tämän tästä oli pakko pysähtyä tarkastelemaan karttaa (1: 25 000) ja kadunnimistöä. Mittakaava tuli tutuksi myöhemmin matkan aikana monta kertaa.
Pysähdyin iltapäivällä Kuusiston piispanlinnan raunioilla, joka oli ensimmäinen varsinainen kohteeni. Saapuessani linnanraunioille huomasin paikan olevan autio, ei ketään, ei missään, mikä mahdollisti holvikaarien ja muurinseinien välissä kuljeskelun vailla häiriöitä – ja siivitti mielikuvituksen lentoon pohtimaan piispanlinnan loiston päiviä 1400-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Lopunajat saapuivat Kalmarin unionia kannattavien joukkojen tunkeutuessa linnaan vuonna 1522. Tapahtuma liittyi Kalmarin unionin purkautumiseen ja Kustaa Vaasan nousuun Ruotsin kuninkaaksi.
Käveleminen muurinraunioiden keskellä ja menneisyyden ihmisten elämien pohtiminen on aina ollut mielipuuhaani. Istuskellessa korkealla muurinharjalla, raukeana auringon viistoista säteistä ja isokokoisen variksen pyrähdellessä oksistossa, voi tuntea rauhan laskeutuvan olkapäille.
Seututie 180 eli tuttavallisemmin Saaristotie kulkee Kaarinasta Paraisten ja Nauvon kautta Korppooseen. Tien pituudeksi on mitattu noin 75 kilometriä. Keskeistä tiessä on sen vilkkaus, kun ihmiset matkaavat toimistoista kotiin. Kevyen liikenteen väylä kulkee hieman irti tiestä, paikoin jättäen pienen metsikön väliin. Liikenteen humu on kovimmillaan Kirjalansalmen sillalla, mikä on harmillista sillä sillalta on kauniit maisemat Kirjalansalmeen (Rävsundet).
Sillan jälkeen kiristin tahtia ja kiidin kuin hopeanuoli eteenpäin määränpäänä Paraisten kaupunki. Lyhyt virkistyshetki Saaristotien varressa sijaitsevalla Kirjalan kioskilla, minkä jälkeen poljin hiki päässä kunnes näin Paraisten kirkon siintävän joutilaasti liikahtelevan kanavan päässä. Tarkoitukseni oli mennä suoraan Paraisten kirkolle ja sieltä majapaikkaani mutta koska aikaa siihen oli vielä kosolti, päätin poiketa Munkvikenin luontopolulla.
Munkvikenin luontopolku kulkee aivan Paraisten keskustan tuntumassa. Luontopolku on noin kaksi kilometriä pitkä ja sen varrella useita paikallisesta luonnosta ja sen ainutlaatuisuudesta kertovia opastetauluja. Liikkeelle pääsee Tennby:n kaupan kohdalta ja Munkvikenin uimarannalta. Luontopolku kumpuilee kevyesti, sieltä löytyy pähkinäpuulehtoja ja kauniita kalliopintoja sekä kaunis maisema Prästviken-lahdelle. Retken luontopolulle voi tehdä itsenäisesti tai mikä parasta, kysyä Paraisten luonnonsuojeluyhdistykseltä opastettuja retkiä luontopolulle.
Illan viileämpi tuulahdus oli tervetullut, kun laskettelin Paraisten kirkolle. Valokuvasin kirkkoa leppeässä illassa ja tapasin ystäväni Paraisten pääkirjaston edessä, mistä jatkoimme vielä yhteen kohteeseen: Paraisten kotiseutumuseoon. Kohde on erityislaatuinen, sillä siellä on oleskellut maailmanhistorian kannalta merkittävä henkilö. Vladimir Iljitš Lenin yöpyi yhdessä kotiseutumuseon taloista pakomatkallaan Venäjältä vuonna 1907.
Pohdinnat ja mietteet keskiajalta 1900-luvun alun myllerryksiin rantauduin unten satamaan valmiina heittämään ankkurin pohjaan ja keinua uneen kuten kerran Albanuksen kyydissä.
Harri Ahonen – Fjellrev i skärgården Osa 1/6